Minä itse

Minä itse

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pyöräily


Olen saanut uuden pyörän siinä on seitsemän vaihdetta ja etujouset.
Olen ajanut sillä metsässä reittejä, niitä on kolme.
Pyörän merkki on SOLIFER DIRT.
Ne reitit ovat hankalia.
Minä menen ne koko ajan ykkösellä.
Se on huippu pyörä.
Menen ylämäet ykkösellä ja alamäessä seiskalla.


- Konsta -

lauantai 19. lokakuuta 2013

Caribia kylpylä

Kävimme tänään caribia kylpylässä koko perheen kanssa ja sen jälkeen kävimme Mc Donald'sissa. 
Parasta oli isot liukumäet ja hamburilainen. Kävimme myöskin ostamassa munkit.
Munkit olivat hyviä! Kylpylässä oli kolme liukumäkeä, liukumäkien nimet oli vesiliukumäki, musta-aukko, rengas-liukumäki. Vesilukumäessä meinasin lentää laidan yli.
Mustassa-aukossa oli pimeää. Rengas-liukumäessä oli hyppyri. 
Siellä oli myöskin ulko-allas ja merirosvoallas ja vielä neljä allasta. Mitkä ne on? Voit vastata kommentissa.


Suosittelen käymistä kylpylässä :)

T:konsta

tiistai 24. syyskuuta 2013

Kaksi satua


Tein äsken kaksi satua. Ne on hauskoja.
Kirjotettiin koulussa saman tyyppisiä satuja
Tykkään kirjoittaa eläinsatuja.

Apina ja käärme kilpasilla


Olipa kerran apina. Hän meni aina aamulla banaanipuun luo syömään banaaneja. Eräänä päivänä kun apina oli syömässä banaaneja hän näki käärmeen. Käärme sanoi : - minä olen parempi kiipeämään puuhun kuin sinä. Etpäs ole apina sanoi. Otetaan asiasta selkoa käärme sanoi. Niin he alkoivat kilpailla. Käärme oli puun puolessa välissä ja apina oli puun latvassa. Apina sanoi : - tunnustatko häviämisen käärme vastasi tunnustan. Käärme meni kotiin surullisena.



Konsta S.     24.9.2013



Jänis ja kettu kilpasilla


Eräänä päivänä jänis meni metsään syömään porkkanoita. Hän näki siellä ketun. kettu sanoi : -  olen parempi juoksemaan kuin sinä. Etpä ole sanoi jänis. Otetaan asiasta selkoa kettu sanoi. Niin he alkoivat kilpailla. Kettu oli polun puolessa välissä ja jänis oli polun päässä. Jänis sanoi : - tunnustatko häviämisen kettu vastasi tunnustan. Kettu lähti kotiin surullisena.



Konsta S.   24.9.2013


lauantai 31. elokuuta 2013

Ralliautot

Tein ralliautoja ja ne on siistejä.


Tämän auton merki on mersu.


Tämän auton merki on mersu.


Tämän auton merki on Audi.


Tämän auton merki on mersu.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Blogiharrastus

Minulla on uusi blogi. Kesän jälkeen oli mukava aloittaa koulu ja uusi blogi.
Tykkään bloggaamisesta ja koulusta ensimmäinen koulu viikko on menny.
Minusta on tullut 2luokalainen.


- Konsta